Voittaja Berättelsen är bäst! 2016
Voittaja Runeberg Junior -palkinto 2018
Ehdokas Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto 2018

Kerrassaan lumoava ja mielikuvitusta ruokkiva tarina.
Helsingin Sanomat

Tutustu Silmäterän taruun
Kirjat

Taru Silmäterästä pitää sisällään neljä kirjaa: Helmenkalastaja ilmestyi syksyllä 2017, Linnunkesyttäjä ilmestyi elokuussa 2018, Vuorikiipeilijä keväällä 2019 ja Kukistaja syksyllä 2019.

Helmenkalastaja

Karin Erlandsson johdattaa lukijan vieraaseen valtakuntaan, joka on täynnä uusia ääniä, makuja ja tuoksuja. Helmenkalastaja on jännittävä seikkailukertomus ylpeästä Mirandasta ja häntä ärsyttävästä Sirkasta, jotka lähtevät yhdessä etsimään myyttistä Silmäterää. Kerrotaan, että sen joka löytää Silmäterän, ei tarvitse enää koskaan kaivata mitään, sillä silloin kaikki toiveet toteutuvat. Mutta miten Mirandan ja Sirkan käy, kun julma Iberis havittelee samaa helmeä?

Linnunkesyttäjä

Helmenkalastajan jatko-osassa Linnunkesyttäjässä lukija viedään uusiin ja entistä synkempiin maisemiin. Miranda ja Sirkka ovat asettuneet pohjoiseen satamakaupunkiin, mutta talvi saapuu pahaenteisenä. Arkojen päivytharakoiden käytös muuttuu, ja pian ne hyökkäilevät parvessa ihmisten kimppuun. Onko Iberis tämänkin takana?

Vuorikiipeilijä

Sarjan neljännessä osassa Silmäterä on edelleen Iberiksen hallussa. Miranda, Sirkka ja Lydia lähtevät etsimään Silmäterää vapauttaakseen koko valtakunnan Iberiksen vallan alta.

Kukistaja

Taistelu Silmäterästä vie Mirandan ja Sirkan valtakunnan läntisiin osiin, yli viljavien, keväisten peltojen aina Kuningattaren kaupunkiin, jossa kadut on päällystetty helmillä. 

Myter och fakta om pärlornas ursprung är ett uppslagsverk över de arter som finns i Drottningriket.

Lue lisää kirjoista

Taru Silmäterästä -sarjan kaikki neljä kirjaa julkaisee suomeksi Kustantamo S&S ja ruotsiksi Schildts & Söderströms. Kirjat on kirjoitettu ruotsiksi, ja ne on suomentanut Tuula Kojo. Kartat ja kannet on tehnyt Sami Saramäki.