Helmenkalastaja

Karin Erlandsson johdattaa lukijan vieraaseen valtakuntaan, joka on täynnä uusia ääniä, makuja ja tuoksuja. Helmenkalastaja on jännittävä seikkailukertomus ylpeästä Mirandasta ja häntä ärsyttävästä Sirkasta, jotka lähtevät yhdessä etsimään myyttistä Silmäterää. Kerrotaan, että sen joka löytää Silmäterän, ei tarvitse enää koskaan kaivata mitään, sillä silloin kaikki toiveet toteutuvat. Mutta miten Mirandan ja Sirkan käy, kun julma Iberis havittelee samaa helmeä?

Helmenkalastajaa ovat ylistäneet niin lukijat kuin kriitikot. Teokselle myönnettiin Runeberg Junior -palkinto 2018, ja se on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi 2018.

Osta kirja

Linnunkesyttäjä

Helmenkalastajan jatko-osassa Linnunkesyttäjässä  lukija viedään uusiin ja entistä synkempiin maisemiin.

Miranda ja Sirkka asuvat Lydian talossa pohjoisessa satamakaupungissa, jossa valmistaudutaan talveen. Yhtä taitavasti kuin kalasti helmiä Miranda kiipeilee nyt korkealle smaragdilatvoihin, missä hän heiluttaa kirvestään silmä tarkkana. Mutta talvi saapuu varhain ja sen myötä pahat voimat ottavat pian kaupungin valtaansa.

Osta kirja

Vuorikiipeilijä

Sarjan neljännessä osassa Silmäterä on edelleen Iberiksen hallussa. Miranda, Sirkka ja Lydia lähtevät etsimään Silmäterää vapauttaakseen koko valtakunnan Iberiksen vallan alta.

Matka vie itäisille vuorille, missä mitään ei saa ilmaiseksi ja kaikki on kaupan. Vaarallinen reitti Silmäterän luo kulkee kallionkielekkeitä pitkin, rotkojen yli ja hopeasta rakennetun kaupungin lävitse. Kolmikko löytää lopulta Silmäterän mutta sen viemisen hinta on suurempi kuin kukaan on osannut aavistaakaan.

Osta kirja

Kukistaja

Taistelu Silmäterästä vie Mirandan ja Sirkan valtakunnan läntisiin osiin, yli viljavien, keväisten peltojen aina Kuningattaren kaupunkiin, jossa kadut on päällystetty helmillä. 

Osta kirja

Myter och fakta om pärlornas ursprung är ett uppslagsverk över de arter som finns i Drottningriket, där böckerna i serien Legenden om ögonstenen utspelar sig. Här får vi veta hur roshajen ser ut, varför gormkrabban inte har några fiender och vilken växt som värmer en om man fallit i en isvak. Dessutom får vi veta hur dykarhuvan egentligen fungerar! I boken finns också sagor, myter, recept och sånger.

Osta kirja

Taru Silmäterästä -sarjan kaikki neljä kirjaa julkaisee suomeksi Kustantamo S&S ja ruotsiksi Schildts & Söderströms. Kirjat on kirjoitettu ruotsiksi, ja ne on suomentanut Tuula Kojo. Kartat ja kannet on tehnyt Sami Saramäki.